torstai 20. huhtikuuta 2017

Pariisin Kevät - Kuume


Kuudes albumi on nimeltään kuume. Kuudes albumi. Aika harva yhtye nykyään enää pääsee kokoonpanollaan tällaiseen määrään loistavaa musiikkia, hattua päästä Pariisin Keväälle!

Kiinnostukseni yhtyettä kohtaan on kaiken aikaa latistunut, vaikka periaatteessa sille ei ole mitään syytä. Luulen sen kaikkiaan liittyvän siirtymääni lisää elektronisen musiikin puolelle, jolloin perinteisestä rock/pop maailmasta tulee vanhanaikaista tai vaikeammin lähestyttävää.

Perinteistä poiketen myös mielenkiintoisia polveilevia kappaleita löytyy tältä levyltä, esimerkiksi synavetoinen Liukuovet. Elektronista vibaa on riemukseni havaittavissa kautta linjan, muttei kovin vahvasti - eli mitenkään alkuperäisestä maailmasta tässä ei olla kaukana. Ehkä siihen liittyy lopulta tietynasteinen kyllästyminen yhtyeeseen. Kuudes albumi on kiistatta aika erilainen kun vaikka kaksi ensimmäistä, mutta ei enää kovinkaan omintakeista kahdesta edellisestä.

Pariisin kevät on kaiken aikaa parantanut juoksuaan, eikä tunnu tinkivän laadusta missään vaiheessa. Vaikka musiikkia tuntuu syntyvän verrattain verkkaisella tahdilla, on levy toisensa jälkeen laadukkaampaa ja viimeistellympää Pariisin Kevättä. Silti tuntuu, että Kuume ei erotu enää muusta tuotannosta edukseen. 3/5

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Presidentti

Maanjäristys Nurmijärvellä, presidentin murhayritys ja salainen ohjusten laukaisualusta. Kaikkialla on salaliittoja ja vaaroja. Näin voisi kuvailla presidentti- sarjan kahdella lauseella.


Ylen draamasarja Presidentti vaikuttaa ensikuulemalta Remeksen romaanilta, alkuasetelma on lupaava, joka matkan aikana lässähtää kokoajan pahemmin. Ohjelma jota puffataan samalla sinetillä kuin jauhelihaa, saa muuten automaattisesti jauhelihan uskottavuuden.

Tarina on epäuskottava ja luonnoton, tapahtumat ovat liian absurdeja ollakseen todentuntuisia. Entistä vaikeammin lähestyttäväksi tarina tulee, kun osa maailmasta on totta (kuten valtiot, EU ja Nato), mutta suuri osa toimijoista on lähmäisesti sinne päin (Rosatom onkin Rosreaktor jne). Salaliitot ja juonittelu ei tunnu kiinnostavalta ja poliittisesti kiihottavalta draamalta, vaan hyvin likaiselta ja lähmäiseltä kauttaaltaan. Setämiehet kylpytakeissa jossain saunaosaston takkahuoneessa nyt vaan ei ole enää mitenkään ajankohtaista kuvastoa.

Dialogi on kömpelöä, yhtäältä uskottavaa ja virkamiesmäistä, toisaalta presidentistä rakennetaan outoa henkilökuvaa joka särjetään lopuksi aika kliseisellä "paha saa palkkansa" asetelmalla, sympatiat ovat toki petetyn vaimon puolella jo valmiiksi

Sarja on samaan aikaan kallis, että halpa. Puitteisiin on panostettu, mutta valaisu ja kuvaus muistuttaa lähinna kotikatua. Tunnus on nostattava ja mahtipontinen fanfaari, joka on kuin väärästä ohjelmasta. Presidentti on liian täynnä eripareja ja ristiriitoja, ollakseen hyvä tv draama.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Biisianalyysi: Alma - Chasing Highs

Alma on mahdollisesti parasta suomalaista tavaraa kansainväliseen levitykseen juuri nyt. Uusi biisi sai tällä viikolla välittömästi huomiota myös maailmalla. Kotimaisilla kanavilla biisiä on myös kiitettävästi hehkutettu. Reiluuden nimissä on toki todettava, että mitään pyörää tässä ei keksitä uudestaan, mutta ei tämä hype ihan syyttä ole tapahtunut.

Pop kappaleen anatomia on tässä tavanomainen, soundi kuitenkin tarkoituksellisen minimalistinen. Tietyillä muokkauksilla olisin valmis jopa tanssilattialle soittamaan tämän kappaleen. Tymäkkä rytminen (marimba/koskettimet) ja iskevä basso kyllä kääntävät sisäelimiä tanssilattialla jos tanssit liian lähellä äänenlähdettä. Biisi on muodolleen uskollinen loppuun saakka, vaikka toivoisinkin enemmän sitä kuuluisaa pop revittelyä tuonne viimeiseen kertsiin (jota siellä vähän onkin).

Chasing highs on hyvin samankaltainen kuin edellinen biisi, Dye my hair. Tarinoita yhdistää viehko kaipaus ja vihjailevuus tunteidensa kohteelle. Tarinan päähenkilö jahtaa sitä tiettyä tunnetta, mutta suloisesti epäröi lähestyä, kumpi ottaa sen ensimmäisen askeleen. Kappaleessa päässä kiertää tunnemyrsky ja veri, aika hidastuu ja on vain yksi henkilö johon keskityt.


Alman Chasing highs on myös viikon valintani ensi viikolle, soittari löytyy spotifysta.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Konttori /The Office


Moni tuntee konttorin alkuperäisen brittiversion, sekä sitä seuranneen usa:ssa tehdyn lokalisaation. Ainakin omalla kohdallani odotukset olivat varsin kauhunsekaiset, kun sain kuulla, että legendaarisesta sarjasta tehdään lokalisointi suomessa. Kysymys kuuluu, miksi juuri nyt? Miksei kymmenen vuotta sitten? Tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta en itse kovin paljon yleensä arvosta suoraan käännettyjä konsepteja, vrt. saturday night live. Ehkä aika on vasta nyt kypsä sarjojen lokalisoinnille suomessa, mutta rohkeammat olisivat tehneet tämän jo kauan sitten.

Tämä kirjoitus on tehty ensimmäisten kolmen jakson perusteella, joten en arvioi kokonaisuutta vielä. Huumori on kuivakkaa, kuten esikuvissaankin. Suomalaiseen huumorintajuun sarja iskee juuri kiusaannuttavilla ja absurdeilla tapahtumilla, sarja on nerokkaalla tavalla hienovaraisempi, kuin yleisimmät räiskyvät sitcomit kuten Frendit, tai How I met your mother jne.

Sami Hedberg hoitaa roolinsa loistavasti, lainkaan muuta roolitusta väheksymättä. Muun näyttelijäkaartin ollessa suurelle yleisölle tuntematonta herää kysymys, tarvittiinko päärooliin iso nimi vain nosteen saamiseksi sarjalle. En sano, että se olisi ollut virhearvio, mutta sarja olisi ihan hyvin voinut onnistua myös jollain toisella pääroolin näyttelijällä. Hedbergillä on talenttia, mutta myös aika paljon painolastia. Hän on juuri se syy, miksi ne jotka sarjan jättävät katsomatta, jättävät sen katsomatta.

Sarja on raikas tuulahdus menneisyydestä, joka paikkapaikoin hymyilyttää - jopa nauroin hieman. Mutta pelkään, että aika on ajanut konseptista jo ohitse. Kiitän tekijätiimiä rohkeudesta, sekä Elisaa tilaajana - toivoisin lisää rohkeutta kanaville ja on-demand palveluille tilata rohkeasti kotimaisia tuotantoja enemmän - myös niitä ihan oikeasti kotimaisia ideoita.

Konttori on katsottavissa tästä päivästä alkaen Elisa Viihde palvelussa.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Oodi työpöydälle

Usean kaltaiseni kodissa työpöytä lienee kodin tärkeimpiä asioita. Toisaalta myös työtuoli, joka on minulla aivan naurettavan huono - ja ansaitsee eläköityä hetkenä minä hyvänsä :D Langaton työskentely on vienyt minut välillä sohvalle, ja jopa sängylle, mutta tehokkaan työskentelyn edellytys kotioloissa täyttyy minulla vain työpöydän ääressä.

Itse työpöytä on supermieluisa ja edullinen ikea kokonaisuus, jossa valitaan mieleisensä pöytälevy ja siihen sopivat jalat. Minun musta/kirkas lasitaso ja mustat pukkijalat saivat kuitenkin keväällä uuden silauksen.

Lähtökohta:

Valaistuksessa olen ottanut oppia itseäni viisammilta, ja saanut matkan varrella pari kultaista neuvoa. Ensinnäkin huoneessa tarvitaan useita eri valaistustilanteita, koska elämässäkin on useita tilanteita. Toisekseen valitse aina kirkas valonlähde, ja kikkaile halutessasi vaikka varjostimilla. Kolmanneksi, ja tämä on suosikkini: Käytä myös epäsuoraa valoa, sillä se on miellyttävä silmälle.














Näytön tausta tulee nyt näppärästi valaistua, rasittaa myös silmiä vähemmän. Setuppi on tuosta muuttunut, kun koneprojekti valmistui, eli telkkaria ei tuossa enää säilytetä. Ledinauha löytyi sopuhintaan Clas ohlssonilta, ja siinä oli valmiina tarrapinta nauhan taustapuolella. Teippasin aluksi, jottei lähde repsottamaan ennen kuin on kunnolla asettunut, mutta liimapinta pitää hyvin. Tätä tavaraa sai eri pituisissa pätkissä, ja sen voi haluamastaan kohdasta katkaista itse - näppärä setti kaikille tee-se-itse näprääjille, ja todella monipuolinen hyllyjen tai kaiteiden alle, vain mielikuvitus on rajana.


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Viikon valinta (vko 44)

Olen muistaessani suositellut ajankohtaista musiikkia omalla twitter- tililläni, sinne ne kuitenkin helposti hukkuvat - joten tuli tarpeeseen perustaa soittolista viikon valinnoille. Soittolistan voit ottaa haltuun täältä.

Mutta nyt kun kerrankin kirjoitan twiittiä pidemmät perustelut viikon valinnalle, olkoon se kotimainen Alma - kappaleellaan Dye My Hair.



Kertoja on itsevarma ja itsenäinen henkilö, joka ihmettelee millaiseksi muuttuu ihastuksensa seurassa. Biisin juju ja nimikkolause kertoo henkilön uhrautuvuudesta ihastustaan kohtaan - henkilö tekisi mitä tahansa, jopa värjäisi hiuksensa vaaleiksi. (Alman tavaramerkkinä tunnetaan erikoisetkin hiusvärit)

Kaihomielinen, mutta toiveikas biisi on edellisiä Alman kappaleita rauhallisempi, mutta jopa hurmaavan yksinkertainen.


maanantai 31. lokakuuta 2016

Sorjonen (Bordertown)

Ylen uusi kotimainen rikosdraama alkoi tv1:ssä jo pari viikkoa sitten, ja yle areenassa koko hoito on ollut katsottavissa jo alusta saakka - kuten nykyään on tapana. Sarja on jaoteltu useampaan tarinaan, jotka jatkuvat kahden tai kolmen jakson ajan. Tarinoiden otsikot ovat "Nukkekoti", "Sudenkorennot", "Raivotar", "Nainen järvessä" sekä "Loppupeli". Katsottuani sarjan nopealla tempolla - kuten nykyään on tapana, uskallan antaa positiivisen arvioni sarjasta.


Samaan aikaan sarjassa on paljon tuttua, mutta myös paljon kiehtovaa uutta. Ville Virtanen nerokkaana rikostutkijana on sinällään kovin nähty rooli, mutta Sorjosessakin se hoituu kunnialla. Genrelleen ominaisella tavalla, myös päähahmo esitellään ongelmallisena, mutta nerokkaana työssään menestyjänä. Sorjosen hahmo on (yllätys) sosiaalisesti vähän kömpelö, mutta äärimmäisen hyvä päättelijä, sekä omaa ilmiömäisen muistin, jolloin pienistäkin kohtaamisista tulee merkityksellisiä myöhemmin. Tätä käytetään myös viimeisessä tarinassa hieman puolivillaisesti hyödyksi, jolloin Sorjonen joutuu hetkeksi sivuun pääjutun tutkinnasta - ja kuinka ollakkaan, myös kaikki pikkurötökset alueella liittyvätkin juuri tähän päätarinaan. 

Arvostelua erityisesti Lappeenrannassa on herättänyt tönkkö murteen käyttö, mikä on tietenkin ymmärrettävää kun näyttelijät eivät paikallisia ole. Lisäksi sarjaa on pidetty muiden pohjoismaisten rikossarjojen kopiona, mikä tavallaan on totta ja tavallaan ei. Nordic noir lajityyppinä on leimallisesti juuri tällaista, ja siksi mm. Silta ja Nousuvesi näyttävät samanlaiselta - mutta ovat kukin ihan omanlaisiansa teoksia. Ilmeisesti sarjaa oli kuitenkin jo kirjoitettu ennen kuin silta rantautui suomeen, joten ilmeiset yhteneväisyydet ovat siltä osin sattumaa. En täysin ymmärrä keskustelua kopionnista tässä yhteydessä, eihän pop kappaleitakaan (ainakaan usein) syytetä plagioinnista, koska toistuvat elementit ja rakenne koetaan osaksi muotoa, eli genreä. Miksi sitten televisiosarja, joka leimallisesti edustaa omaa genreään olisi yhtään sen enempää kopio muista genrensä edustajista? 


Minusta sarja on visuaalisesti pätevä, tarinaltaan kiehtova, sekä rohkea. Rohkea erityisesti siinä mielessä, että olisi ollut helppo sijoittaa tarina suurempaan kaupunkiin, kuten itsestäänselvästi Helsinkiin, tai ehkä hieman vaivattomammin vaikka Tampereelle. Lappeenranta tuntuu oudolta tapahtumapaikalta, mutta lunastaa paikkansa tarinan edetessä. Suomenkielisten osuuksien äänitys, tai sen jälkikäsittely vaikeuttaa dialogin seuraamista paikoin - muuten äänimaailma sopii sarjaan ja sen tunnelmaan hyvin. Erityisesti pidin sarjan tunnuskappaleesta, jonka säveltäjät ovat työskennelleet myös mainitun Nousuveden musiikin parissa.


Myös muissa arvioissa oli käytetty tätä lausetta, mutta se osuu naulan kantaan: Sorjonen on parasta suomalaista rikosdraamaa pitkään aikaan.

Loppuun vielä sarjan loistava tunnuskappale:


maanantai 19. syyskuuta 2016

Kuukauden matkajuttu: Äidinrakkaudella Amsterdamissa

Jokaisella on sydämessään pieni kolo äideillemme. Amsterdamilainen kortteliravintola vie asian sille kuuluisalle nextille levelille. Äidinrakkaus on suorastaan ylitsevuotavaa nauttiessa herkullista ruokaa äitien valokuvien ympäröimänä. Ravintola on nimittäin käytännössä lattiasta kattoon vuorattu valokuvilla ihmisten äideistä.

Käyntimme Moeder'silla oli oikeastaan sattuman kauppaa. Kämppämme nimittäin sattui olemaan samassa korttelissa, ja lisäksi saimme suosituksen paikallisilta kokeilla ko ravintolaa. Vahva suositus myös minulta tälle ravintolalle.

Ruokalistat on jaoteltu kolmeen hintaryhmään, joista jokainen sisälsi täyden setin (alkukeitto, pääruoka, jälkiruoka) valitsemillasi komponenteilla. Päivittäin vaihtuvia osia olivat mm. kala, joka valikoituu aina samana päivänä torilta haetun raaka-aineen mukaan. Oma settini sisälsi päivän keiton (Tomaatti), Hotchpotchin ja kahvijälkkärin (toim. huom. sis. alk. :--D)


Hotchpotch (kuvassa alla) oli jännittävä kokeilu hapankaali-perunamuussilla, jota lihoitti pekoni, makkara ja lihapulla. Yhdistelmää voi pitää tavallaan jopa mielenvikaisena, mutta selostus ei anna oikeutta maulle, joka oli erinomainen.





Mikä: Perinteinen Alankomaalainen ruokaravintola
Missä: Rozengracht 251, 1016 SX Amsterdam, Alankomaat
Milloin: Päivällisravintola, avataan vasta alkuillasta. Lounas vain viikonloppuisin.
Lisää: http://www.moeders.com/en/home

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Sia - This Is Acting


Elossa.

Sia:n seitsemäs studioalbumi tulee räjähtäen sisään. Tällä kertaa levy tuntuu monipuoliselta - mikä lienee seurausta albumin syntyseikoille: Levyn biisit ovat suurimmilta osin kirjoitettu muille artisteille, mutta ovat syystä tai toisesta jääneet lopulta levyttämättä. Mielestäni tämä kokoelma ansaitsikin nähdä päivänvalon - tieto siitä, että joku muu on nämä biisit tietoisesti jättänyt levyttämättä lisää niiden viehätystä jollain kierolla tavalla. Hinnaksi muodotuu kuitenkin tietty kokoelmanomaisuus - Albumi ei tunnu täysin yhtenäiseltä, vaikka sitä tuotannolla onkin saatu hienosti hitsattua. Tämä nyt tosin on vain henkilökohtainen tuntemus, enkä usko monenkaan tähän kiinnittävän suurensuurta huomiota.

Tuotanto on suureellinen, kohdallaan, taitavaa ja mitä näitä nyt on. Ehkä häiritsevin yksityiskohta liittyy juuri sinkkujen valintaan, levyltä on ollut soitossa monta voimakasta ja taitavaa biisiä, mutta kaikki levyn riehakkaammat rallit ovat saaneet jäädä levyntäytteeksi - syystä?

Se olennainen kuuma peruna on kuitenkin se, pitääkö Sian äänestä vaiko ei. Esimerkiksi Alive on mielestäni huipputuotos, vaikka hermojaraastava äänen särkyminen on kieltämättä samaan aikaan taidokasta ja kamalaa. Pääosin olen tykästynyt siihenkin biisiin, mutta olen kuullut runsaasti negatiivisiakin kommentteja siitä.

Naamattomuus ei välttämättä ole ihan perusteltua, mutta ulkomusiikilliset seikat voi toki jättää sikseen. Sia osaa tehdä musiikkia, sekä itselleen, että muille. 4/5

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Eevil Stöö - Iso Vauva Jeesus


Pelottava, ei paha.

Stöön musiikissa on vaaraa, se maistuu ja tuntuu, ja se on nimenomaan se mistä tässä maksetaan. Kliseisesti ilmaistuna, tämä levy ei taatusti avaudu ensimmäisellä kuuntelukerralla - mikäli siis edes kiinnittää huomiota sanoituksiin. Älkää toki ymmärtäkö väärin - levy on todella raskas, ja sen läpi kahlaaminen voi olla työmaa, mutta palkinto on sitäkin huikeampi.

YleX tituleeraa Stöötä suomen salamyhkäisimmäksi räppäriksi, jos hiihtomaskia ei oteta lukuun - levyn tarinat ovat kuitenkin aiempaa henkilökohtaisempia. Musiikissa on rouheutta ja tarttumapintaa. Todella toivottua vastapainoa vesipäiselle itsetietoisuudelle joka saa valitettavan paljon huomiota nykypäivän musiikissa.

Iso vauva jeesus on todella kaukana siitä kokoomuskuplasta josta meille on musiikkia yritetty myydä jo pitkään. Stöö uskaltaa sanoa, ettei asiat aina mene kuin kiiltäväpintaisissa lehdissä - tai että elämä ei ole pelkkää pintaliitoa onnistumisesta toiseen.

Tältä levyltä on vaikeaa tehdä erityisiä nostoja, mutta jos ja kun jotain pitää mainita, mainitaan sitten Tyyppaa Viel ja Luurangon Luut. Koko levy on melko yhtenäinen, joskin yllättäviä ja moderneja koukkuja löytyy sieltä täältä. Näin synkkä levy ei ikävä kyllä tule löytämään suurensuurta yleisöä, ja Cheekin keikat tullaan valitettavasti myymään loppuun jatkossakin. Silti Eevil Stöö jaksaa valaa uskoa myös sydänverellä kirjoitettuun musiikkiin omassa genressään.

Jos kuuntelet tänä vuonna vain yhden kotimaisen räppilevyn, se voisi olla tämä 4/5